torstai 26. tammikuuta 2012

Kesämalliston hahmottelua :)

Tulevaa kesää on mukavan lämmin pohtia kesävaatteiden merkeissä.
Tässä suuntaa tyttöjen malliston tunikaan <3

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Kierrätystä pienemmälle koolle

Melkein meinasin jo saada heitettyä omat ja isännän farkut roskiin, mutta onneksi se lamppu vaihteeksi syttyi ajoissa! Tytölle tein omista hajonneista stretchfarkuista ja pojalle miehen farkuista housut. Lapset saivat itse valita housuihinsa kuvia paikkapussista, äiti rajoitti vain niiden määrää ;)



On vain pojan taskuilla melkein yhtä paljon kokoa kuin pojalla itsellään :D


sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Kuolailua luvan kanssa !

Kuolailu, se ihana asia ennen hampaiden puhkeamista... Järkihän siinä tahtoo mennä, kun paidan etumus on koko ajan märkä huolimatta siitä, vaikka olisikin viisi minuuttia aikaisemmin paidan vaihtanut!

 

Tällainen nepparillinen kuolahuivi on ihan paras keksintö ikinä kuolailuun! Minä tykkään! Siksi niitä on niin kiva tehdä muidenkin iloksi ja riemuksi. Ja mikä parasta, niitä voi tehdä melkein mistä tahansa kankaasta, varsinkin niistä itselle rakkaista <3

lauantai 21. tammikuuta 2012

"Tahtoo kunnon kangaskassin!!!"

Menetin taas kerran järkeni muovipussiviidakossa! Niitä tuntui olevan ihan joka paikassa! Ongelman ydin oli se, että ne kivat kangaskassit, joita myös löytyy, ovat niin pieniä, että kauppareissulla niitä saisi olla kymmenen mukana, jotta ostokset pääsisivät kotiin. Muovipusseihin sentään mahtuu tavaraa... "Tahtoo kunnon kangaskassin!!!" No ei muuta kuin tuumasta toimeen. Tuloksena oli kangaskassi muovipussin hyvillä ominaisuuksilla varustettuna :)


 Sukuloimassa ollessani esittelin sitten tottakai uutta kangaskassiani ja sainpa sitten tehtäväkseni tehdä serkulleni mieluisesta, tarpeettomasta verhosta kangaskasseja. Ja tuli syötävän ihania!


torstai 19. tammikuuta 2012

Neiti Rosenroth seikkailee

Neiti Rosenroth pääsi seikkailemaan ystävän lapselle tehtyyn tunikamekkoon.

 

  Omalle tytölleni tein vielä jäljelle jääneestä kankaasta topin ja pikkuhousut.

torstai 12. tammikuuta 2012

Tuttinauhoihin hurahtanut !

Nämä on niin syötävän ihania, että aivan harmittaa, kun oma "vauva" ei niitä enää käytä. 
Parhainta näissä nauhoissa on kivojen kuosien lisäksi se, että tutti ei Hevilläkään pääse tippumaan! 



Homma hanskassa ja hanskat... missä?

Näissähän ne voisivat vaikka roikkuakin !
Oman lapsuuden aikaisten ihanien muumiklipsujen 
innoittamana on jo jonkun aikaa syntynyt näitä
pirtsakoita hanskapidikkeitä.
Tyttärenikin innostui näistä viimein \o/
ja voitte vain kuvitella kuinka helpottunut olen,
kun joka ulosmenokertaan ei liity hanskojen etsimisrumbaa !
Vielä kun itse osaisin päättää, mitkä olisivat itselleni sopivimmat ;D


sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Äidiltä pojalle

Kauemman aikaa olen yrittänyt päästä tästä tekokelsitakistani eroon kirppiksellä jos toisellakin tuloksetta. Ehkä parempi näin ;)











Innostuinpa lopulta tuunaamaan takista pian 2-vuotiaalle pojalleni takin. Äiti tykkää ja poika tykkää. Pituutta laitoin takkiin aika reilusti, sillä toivon takin menevän vielä ensi talvenakin :) Tällaisia projekteja on aina kiva tehdä, sillä valmis vaate asettaa aivan erilaisia haasteita ja rajoja kuin vaatteen valmistus kankaasta! Näitä lisää!

tiistai 3. tammikuuta 2012

Tulihan tuhottua tilkkuja!


Tässä tämän päivän ompelusaldo :D Ihana kasa ihania tumppuja pienille vauvoille! Osa on aivan uusista kangastilkuista valmistettuja, osa tuunauspuuhista jääneistä tilkuista. Tulipa mukaan muutamat tumppuparit erivärisillä kavereilla tai erivärisillä etu- ja takapuolilla. Erilaisuus kunniaan ;)